Kristallia

(Kirjoitettu 2oo7. Tämän runon kokosin ihmisten mielestä kauniista sanoista.)

Hän on kaipaus,
hän on metsä.
Hän on mun tunnelma
ja rauha.

Kristallia rakas.

Hymy auringonlaskussa.
Enkelin katse.
Nauru valossa,
laulu auringon aamussa.

Joku tuolta kaukaa

(Kirjoitettu 2oo7. Kirjoitin tämän Jokelan koulusurmien jälkeen muistoksi.)

Jokainen on valmis elämään ehkä hetken,
kivussa ja kauneudessa.
Jonkun rikkomassa,
järkkymättömässä maailmassa.
Ja joku tietää ettei ehkä enää palaakkaan.
Toivoen silti että susta huolta pidetään,
ja sut muistetaan.

Sydämesi

(Kirjoitettu 2oo7)

Pilaisin sen kokonaan.
Polttaisin sen kerralla.
Puristaisin sen käsissäni.
Likaisin sinun puhtaan, viattoman,
auttavaisen ja hellän sydämen.

Äiti

(Kirjoitettu 2oo7)

Halusin vaan ne hetket unohtaa,
kun ei voitua sua enää pelastaa.
Miten se menikään, sä lähdet ja mä jään suremaan?

Sisäinen kuolema

(Kirjoitettu 2oo7)

Joka ilta se ottaa haavekuvissa kädestä kiinni,
käskee pitää lujasti.
Itken, raivoan, haluan pois.
Se silti tiukasti kiinni pitää, ei päästä pois.
Katso silmiin, se käskee.
Katson ja ikuisesti kylmäksi sisältä jään.
Sisäinen kuolema saavutti minut.

Murhaajat

(Kirjoitettu 2oo7)

Ne pakottajat.
Ne ahdistajat.
Murhaajat.
Ottavat elämän,
jättävät yksin.
Eksyttävät,
pakottavat.
Keksivät elämäni.

Ei minkään arvoinen

(Kirjoitettu 29.9.2oo8)

Älä sano sanaakaan,
älä ainakaan sitä yhtä.
Ala-arvoista.
Tuntuu pahalta,
jos ajattelet niin,
ala-arvoisesti.
Ei minkään arvoinen,
halvan hintainen.
Vaan älä sano sitä sanaa ääneen,
muuten uskon sen itsekin.